O'Jess

Tuomas Turunen ja Juha Ketola perustivat O`JESS coverbändin vuonna
2003. Siitä lähtien miehet ovat kiertäneet ympäri Suomea tehden
ravintola-, firma- ja yksityiskeikkoja. Keikkoja näille herroille on
kertynyt jo noin 1000 kappaletta, joten kokemusta on vuosien varrella
kertynyt ihan kiitettävästi. Nyt O`JESS kiertää bändikokoonpanonsa
lisäksi myös duona.

Duo

Duon ohjelmisto koostuu todella monipuolisesta materiaalista sisältäen
mm. perinteistä rock and rollia, poppia, rokkia ja hardrockia
60-luvulta lähtien, suomalaista nykyajan "popiskelmää" ja
legendaarista suomirokkia.

Trio

O`Jess -trion vahvuudet ovat kolmiääninen laulu ja tavanomaista kitaratrioa monipuolisempi soundi (piano/syntikat MD-soittimelta) mahdollistaa laajan ohjelmiston. Biisilistalta löytyy ainoastaan menomusaa, eli lyhyesti sanottuna tavoitteena on BILEMEININKI ! Bändi on parhaimmillaan ”tajunnan räjäyttävillä” 2 x 45 minuutin seteillään.