Mikko Alatalo

Mikko Alatalo on yksi suosituimmista pitkän
linjan artisteista Suomessa. Hän aloitti 70-luvun alussa yhdessä Harri Rinteen
ja Juice Leskisen kanssa suomenkielisen rockin uranuurtajana Coitus Int-bändissä. Ensimmäisen soololevyn ”Maalaispoika oon” Mikko teki –74.

80-luvulla parivaljakko Alatalo-Rinne alkoi tehdä lastenlauluja, ja tänä päivänä joka kodissa tiedetään, kuka Känkkäränkkä on.

Mikko Alatalo on tehnyt sekä yhdessä Harri Rinteen kanssa että erikseen noin
450 laulua. Hän on levyttänyt yli 30 LP-levyä, joista muutamat ovat myyneet yli kultalevyrajan. ”Syksyn Sävel”-kilpailun kansantaiteilija on voittanut neljä kertaa. Pari Alatalo-Rinne on tehnyt musiikin lukuisiin tv-ohjelmiin ja mm. elokuvaan ”Ajolähtö”.

Mikko Alatalo esiintyy trubaduurina, ”tietokone-kitaran” kanssa. Laulut kulkevat tunnelmasta toiseen. On rempseitä ralleja ja koskettavia  balladeja tyyliin ”Ihmisen ikävä toisen luo”. Mukanaan Alatalolla on äänimies, joka hoitaa miksauksen ja valot.